Poul Reumert

Poul Reumert vuonna 1941.

Poul Reumert (1883 Kööpenhamina1968) oli tanskalainen näyttelijä, jonka monipuolinen työ ulottui mykkä- ja äänielokuvista puheteatteriin ja operetteihin, vastanäyttelijänään usein Bodil Ipsen (1889–1964)[1].

Tanskan teatterialan Reumert-palkinto on nimetty hänen mukaansa.[1]

Poul Reumert vaikutti merkittävästi suomalaisen Runar Schildtin näytelmän Hirsipuumies saamaan suosioon myös muualla Euroopassa. Äidinkielensä tanskan lisäksi myös ranskaksi näytellyt Reumert esitti sitä muun muassa Pariisin Odéon-teatterissa, radiossa ja äänilevyllä. Vuonna 1953 Reumert vieraili Suomen Kansallisteatterissa tulkitsemassa Kaj Munkin näytelmän Idealisti kaikkia rooleja sooloesityksenä.[2]

Helsingin Sanomien Sole Uexküll ylisti Reumertia 1950-luvulta 1960-luvulle muun muassa Tanskan teatterin suurmiehenä, kansansa ylpeytenä ja vitaliteetin jättiläisenä. Reumertin roolitöihin lukeutuivat muun muassa Tartuffe, Sievistelevien hupsujen Mascarille, Ihmisvihaajan Alceste, Holbergin Valtioviisaan kannunvalajan Herman Bremeniläinen, Henrik Ibsenin rakennusmestari Solness, August Strindbergin Kustaa Vaasa, Kuoleman tanssin Kapteeni, Rostandin Cyrano de Bergerac, Jean Anouilh’n Eurydiken vanha muusikko ja George Bernard Shaw’n Caesar.[2][3][4]

  1. a b Stavning Thomsen, Bodil Marie: Poul Reumert (1883-1968) nordics.info. 22.3.2019. Viitattu 1.7.2024.
  2. a b Uexküll, Sole: Poul Reumert 80-vuotias. Helsingin Sanomat, 26.3.1963. Näköislehti (maksullinen).
  3. Poul Reumert. Helsingin Sanomat, 26.04.1953, s. 6. Näköislehti (maksullinen).
  4. Uexküll, Sole: Poul Reumert 75-vuotias. Helsingin Sanomat, 26.3.1958, s. 16. Näköislehti (maksullinen).

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search